Canderel_ilman_sokeria_chiapudding_resepti

Canderelilla makeutettu Chia pudding

Canderel sopii hyvin Chia puddingia eli Chia-siemenistä liotettua vanukasta makeuttamaan. Chia-siemenet tekevät hyvää erityisesti vatsalle. Pikkiriikkistä siementä kutsutaankin supersiemeneksi, jota käyttivät jo Maya-intiaanit ruokavaliossaan.

Chia-siemenet täytyy aina liottaa hyvissä ajoin ennen käyttöä ja jo noin 20 minuutin liottamisella saa aikaan geelimäisen hyytelön, mutta vanukkaan voi valmistaa myös illalla ja nauttia aamupalaksi. Siemenet säilyvät hyvin. Itse siemenet eivät maistu juuri miltään, joten niiden kaveriksi kannattaakin valita vaikka marjoja. Reseptikilpailussamme Matilda tuunasi Chia-vanukkaansa herkullisella suklaajuomalla.

Chia pudding Canderelilla

2 rkl Chia-siemeniä
1 dl Suklaan makuista soijajuomaa
Ripaus Canderelia

Ohje:

Sekoita Chian-siemenet suklaajuoman ja Canderelin kanssa sekaisin. Sekoita niin hyvin, ettei siemeniä jää pinnalle. Laita vanukas sitten jääkaappiin tekeytymään. Liotusajan voi määritellä itse, se voi olla mitä vain 2h–24h väliltä. Sekoita kuitenkin puolessa välissä niin, että saat vanukkaasta mahdollisimman tasaista.

Nauti pudding aamu- tai välipalana tuoreiden marjojen (esim. pensasmustikoiden, vadelmien, mansikoiden), hedelmien tai ihan sellaisenaan.

Pääset lukemaan lisää herkullisia reseptejämme täältä. Canderel-tuotteet löydät täältä.

Lue myös:

Hyvän olon reseptiin sisältyvät myös herkkuhetket
Canderel – Yhtä hyvää kuin sokeri, ei turhia kaloreita
Liika on liikaa, varsinkin sokerissa
Painonhallinta ei ole kirosana